31.05.2017

Asunnon myynnissä kannattaa panostaa positiiviseen ensivaikutelmaan

Sp-Koti selvitti huhtikuussa, mihin kolmeen asiaan heidän välittäjänsä kiinnittävät ensimmäiseksi huomiota saapuessaan arviokäynnille myyntiin tulevaan asuntoon. Tärkeä positiivinen ensifiilis syntyy valoisasta yleisilmeestä, siisteydestä ja raikkaasta sisäilmasta. Hyväkuntoinen, avara ja puhdas koti tekee vaikutuksen myös välittäjään.

– Hyväkuntoiset asunnot hyvin hoidetuista taloyhtiöistä, jossa putkisaneeraukset ja muut isot remontit on tehty ajallaan, ovat yhä halutumpia. Vaikka asunto olisi kuinka kaunis ja kalliilla rahalla vastikään remontoitu, myyjä ei saa täyttä hyötyä tekemästään remontista, jos yhtiön kunnossapitoa on laiminlyöty, kertoo toimitusjohtaja Jukka Rantanen Sp-Kodista.

– Positiivinen ensivaikutelma kasvattaa sekä välittäjän että potentiaalisen ostajan kiinnostusta ja luottamusta, toisin kuin epäsiisti rappu tai täyteen ahdettu eteinen. Siksi myös pieniin yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota, kun on laittamassa asuntoa myyntiin. Itsehän sitä usein tottuu ja tulee sokeaksi puuttuville lattialistoille, valtavalle tavaramäärälle tai kodin pienelle epäjärjestykselle.

– Asunnon sisääntulon ja pihapiirin siisteydellä on iso merkitys ensifiilikseen. Jos talon julkisivun rappaukset lohkeilevat, rapun edusta on pimeä ja roskainen, ja vielä hissikin on epäkunnossa, alkavat asuntonäytölle tulevien hälytyskellot soida. Ainakin itse miettisin, mikä täällä oikein mättää, jos yhtiöstä ei pidetä huolta ja perushuoltoa laiminlyödään, sanoo Rantanen. – Eräs välittäjistämme totesikin, että ensikäynnin ensimmäiset 13 sekuntia ovat ratkaisevat. Sekä osakehuoneistojen että omakotitalojen kaupassa myyntiin vaikuttavat eniten asunnon siisti yleisilme, hyvä kunto sekä ajallaan tehdyt remontit ja huoltotoimenpiteet.

– Välittäjä arvioi asuntoa kuten potentiaalinen ostaja, kiinnostuneena ja "kylmästi", vailla tunnesidettä. Hänen velvollisuutensa on tutustua asunnon faktoihin huolellisesti ja ottaa taloyhtiön tai kiinteistön kunto, korjaushistoria ja tulevat korjaustarpeet huomioon hinta-arviota antaessaan. Välittäjää varten asuntoa ei tarvitse siivota. Ammattilaisena hän osaa katsoa ja arvioida kokonaisuutta. Asunnonostaja taas saattaa kääntyä kannoillaan jo eteisessä pelkän tunkkaisen hajun ja epäsiistin yleisilmeen johdosta.

Uudelta kodilta halutaan huolettomuutta, helppoutta ja hyvää fiilistä

– Toisin kuin aikaisemmin, remontoitavat kohteet ovat tällä hetkellä vaikeampia myydä. Monilla ei ole aikaa eikä taitoa ryhtyä itse kunnostamaan asuntoa. Kalliit putkiremontit ja niiden yhteydessä mahdollisesti havaittavat lisäkorjaustarpeet pelottavat asunnonostajia. Asiaan vaikuttaa sekin, että remonttilainan saaminen on vaikeutunut merkittävästi lainakaton voimaan astumisen myötä, sanoo Rantanen.

– Uutta asuntoa etsivät suomalaiset haluavat muuttovalmiin kodin vailla remonttihuolia. Hyväkuntoiset, uudehkot tai vastikään remontoidut asunnot käyvät nyt hyvin kaupaksi.

Sp-Kodin välittäjien mukaan asumiskustannuksilla on yhä suurempi vaikutus myyntiin. Asunnon energiatehokkuus vaikuttaa suoraan asumiskustannuksiin ja asumisen ekologisuuteen, kuten hyvät liikenneyhteydet ja palveluiden läheisyys. 

Asunnon myyntikuvien pitää vastata todellisuutta

– Jos kuvat eivät vastaa todellisuutta, voi näytölle tullut potentiaalinen ostaja pettyä pahemman kerran ja ärsyyntyä aikaa vieneestä, turhasta käynnistä. Mitä muuttovalmiimmalta, avarammalta ja puhtaammalta asunto vaikuttaa ensisilmäyksellä, sen parempi. Tämä pätee myös asuntosijoittajiin, joita on tällä hetkellä liikkeellä paljon.

– Ammattilaisten ottamilla, tyylikkäillä myyntikuvilla ja niiden luomilla mielikuvilla on koko ajan yhä ratkaisevampi merkitys asunnon myynnissä, koska ensivalinta tehdään lähes aina netissä. Meidänkin välittäjämme suosittelevat myyjää freesaamaan asunnon yleisilmettä ja laittamaan turhat tavarat ja huonekalut "piiloon" myynnin ajaksi. Ihmiset eivät tule niiden takia asuntoa katsomaan, muistuttaa Rantanen.

Ota yhteyttä ja kysy aiheesta lisää:

Toimitusjohtaja Jukka Rantanen, Sp-Koti Oy
GSM 050 341 1391 tai E-mail: jukka.rantanen@spkoti.fi